"Av dina befallningar får jag förstånd, därför hatar jag alla lögnens vägar. Ditt ord är mina fötters lykta och ett ljus på min stig."
Ps.119:104-105

"Through Your precepts I get understanding: Therefore I hate every false way. Your word is a lamp on my feet and a light to my path."
Psalm 119:104-105

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

EU-vaalit

Minun piti kirjoittaa äänestämisestä ja eurovaaleista jo ennen ennakkoäänestyksen alkamista, mutta sitten tuli kaikenlaista muuta niin, etten ole pystynyt ja jaksanut keskittyä kirjoittamiseen. En jaksa kyllä nytkään kirjoittaa niin pitkästi ja perusteellisesti kuin olin aikonut, mutta kuitenkin jotakin. Kävin itse äänestämässä jo heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä, koska isäni ja veljeni olivat menossa äänestämään ja he pyysivät minut mukaan. Onneksi olin juuri edellisenä päivänä tutkinut ehdokkaita ja saanut muodostettua käsityksen siitä, ketä äänestäisin.

Pidän tärkeänä sitä, että käytän minulle annettua mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Äänestäminen ei ehkä ole kovin tehokas tai voimakas vaikutuskeino ja yksi ääneni tuntuu monesti hyvin merkityksettömältä, mutta mikäli moni asioista samalla tavalla ajatteleva äänestää tai jättää äänestämättä sillä voikin olla merkitystä. Etenkin eurovaaleissa olen kokenut vaikeaksi löytää ehdokkaan, jota äänestäisin. Ehdokkaita on paljon, ja on vaikea saada tietoa heistä kaikista. Ehdokkaan sekä hänen puolueensa olisi ajettava itselleni tärkeitä asioita, joihin hänellä voisi olla mahdollisuus europarlamentissa vaikuttaa. On vaikea saada tarpeeksi tietoa valinnan perusteeksi, mutta olen aina yrittänyt etsiä ainakin kaikkein tärkeimmät tiedot, jotka tarvitsen voidakseni valita  henkilön, jota äänestän. Otan asioista selvää, ja minusta on tärkeää, että tiedän miksi äänestin henkilöä, jota äänestin, että voin (ainakin) itselleni perustella tekemäni valinnan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti